Tarina 1, Laserleikkaus

Laserleikkaus mullisti elämän

Elämän käsikirjoitus kirjoitetaan itse, mutta aina emme voi vaikuttaa kaikkeen, mitä tuleman pitää. Tähän voivat olla syynä monet eri tekijät. Sattumat ja päätökset. Kerron tässä kokemukseni silmien laserleikkauksesta ja siitä seuranneesta masennuksesta.

Kesäkuussa vietimme poikani 5-vuotis syntymäpäiviä. Olimme valmistelleet syntymäpäiviä huolella. Samaan aikaan töissä oli menossa sesonkiaika. Myös parisuhteen kanssa oli ongelmia. Yhtä aikaa esille tuli silmäleikkaus. Tarjouksia oli menossa, uudet silmälasit olisi ostettava pian, vanhat kun oli jo rikki.

Kaveripiirissämme on useita, jotka olivat käyneet silmäleikkauksessa. Kokemukset olivat hyviä. Varasin ajan esitarkistukseen ja menin käymään lääkäriasemalla. Tulokset näyttivät kirkkaan vihreää valoa leikkaukseen. Varasin ajan samalla kertaa jatkotutkimuksiin.

Lääkäri oli ehdottoman varma leikkauksen onnistumisesta. Itse olin epävarma leikkauksesta, mutta varasin ajan periaatteella - sen voi perua, jos siltä tuntuu. Toisin sanoen leikkaus houkutteli, mutta oliko se vain seireenien kutsu. Lääkäri yritti varmistella oloani kertomalla, että tämä leikkaus on tehty kymmenille silmälääkäreille. Hän myös kehui sitä, kuinka nopeaa toipuminen on, vain 7 päivää. Nyt on mennyt puoli vuotta, enkä ole vieläkään kunnossa. Olin joka tapauksessa erittäin epävarma onko leikkaus minulle hyvä juttu. Tärkein asia jäikin lääkärin kanssa keskustelematta: mikä on paras vaihtoehto korjata minun näköni. Minulla ei ollut hajataittoa lainkaan, ainoastaan likinäköisyyttä -2,5 diopteria molemmissa silmissä.

Kaksi viikkoa kului nopeasti ja pian koitti leikkauspäivä. Olin jo alkanut innostumaan asiasta. Samaan aikaan yritin siirtää leikkausajankohtaa, mutta tuloksetta. Kaikki ajat ennen tarjouksen päättymistä oli varattu. Erittäin kiireisen vapaa-ajan ja työelämän suhteen koko leikkaus jäi joka tapauksessa taka-alalle elämässä. Pohdintaa leikkauksen järkevyydestä en ehtinyt tehdä kovinkaan paljon. Viimein tilasin taksin lääkäriasemalle ja lompsin sisälle. Se on menoa nyt, ajattelin.

Odottelin jonkin aikaa ennen kuin pääsin lääkärin puheille. Ehdin ottaa jopa viimeisen selfien rillipäänä. Niitä en tosin harrasta oikeastaan ikinä. Tällä kertaa se tuntui kuitenkin aiheelliselta. Lääkäri tarkisti vielä silmieni kunnon ja näytti edelleen vihreää valoa leikkaukselle.

Hetken päästä olin jo leikkaussalissa. Puuduttavat tipat silmiin ja menoksi. Ensimmäisen silmän leikkaus onnistui helposti. Toisen silmän kohdalla tuli ongelmia. Lääkäri ei tahtonut saada leikkauslaitetta silmääni. Seuraava ongelma tuli läpän teko vaiheessa. Läppään jäi kiinnike, minkä lääkäri leikkasi puukolla auki. Leikkauksen jälkeen hihkaisin ”nyt näen". Lääkärikin oli tyytyväinen ja sanoi, että olin tsempannut hyvin, että silmät saatiin leikattua. Tuo simän puukotus aiheutti silmääni glare -ilmiön.

Siirryin lepohuoneeseen ja siellä piti laittaa tippoja silmiin 10 minuutin välein. Tuntui mukavalta kun alkoi nähdä kunnolla. Muiden leikattavien kanssa keskusteltiin niitä näitä ja aika kului leppoisasti. Parin tunnin kuluttua lääkäri teki viimeisen tarkistuksen ja passitti minut kotiin.

Kotimatkalla ja kotona olin todella hämmästynyt, kuinka hyvin näin. Skädän! Mikä on lampun ympärillä? Kumma sädekehä. Vaimoni sanoi, että se on niitä haloilmiöitä. En ollut kuullutkaan asiasta. Lääkäri oli maininnut ennen leikkausta, että "jotkin valot saattaa näyttää kirkkaamilta, muuta muutosta ei tule". Ajattelin, että menee viikko pari ja kaikki on taas normaalia.

Seuraavana päivänä vilkaisin lamppua. Edelleen sama sädekehä. Toisen lampun ympärillä näin sädekehän ja pystysuuntaisen spektrin. Mitä vittua? Mikä tuo on? - mietin. Nyt oli pakko ottaa netti auki ja alkaa tekemään tutkimusta, olenko pilannut silmäni. Tietoa löytyi paljon ja tuskan hiki alkoi pakkaantua otsalle. Olen tainnut tehdä elämän mittaisen virheen, pohdin mielessäni. Illalla vielä kiikussa kynttilää katsellessa huomasin liekkejä olevan kolme. "Ei helvetti" - ajattelin.

Viikko kului ja elämä kulki kaikesta huolimatta normaalia rataa. Töissä ihmettelin kuinka värit näyttävät hieman erilaisilta. Yksi työtila oli jotenkin kummallisen vaalea. Viimein alkoi loma ja sen jälkeen alkoivatkin sitten ongelmat. Halo -ilmiöt, Starburst -ilmiöt, hiton spektri toisessa silmässä sekä kynttilän kolmoiskuva, kummallinen väri/valomaailma alkoivat rassaamaan mieltä. Aivot alkoivat temppuilemaan.  Aloin olemaan toimintankyvytön. Mielenterveys oli pilalla, samoin osa näöstä. Koin suoraansanottuna, että näköni oli raiskattu.

Seuraavan parin viikon aikana menivät yöunet. Sain hyvin unen, mutta heräsin joka yö kello viisi. Mielessä pyöri vain leikkaus. Aamulla en jaksanut nousta sängystä ja kun nousin, olin superlevoton. Ainoastaan alkoholi sai mielen rauhoittumaan.

Seuraavan kuun alussa aloin olemaan niin toivottomassa tilassa, että jopa työntekoni alkoi kärsiä. Menin töihin pakolla, mutta en enää suoriutunut siellä aikaisempaan tyyliini. Työkaverit alkoivat kysellä jo vointiani. Muutkin huomasivat, että olin vain varjo entisestäni.

Enää ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kävellä psykiatrin juttusille. En ollut enää oma itseni ja tarvitsin apua. Tuomio tuli nopeasti, masennus. Tuota olin epäillyt jo itsekin. Aiemmin olin elinvoimaa uhkuva perheen isä, joka kävi vakitöissä, harrasti liikuntaa 4-7 kertaa viikossa, nukkui yöt hyvin eikä mikään stressannut. Nyt se kaikki oli muuttunut päälaelleen. Unet meni, hirveä stressi tuli ja harrastukset loppuivat. Mikä pahinta, en jaksanut enää viettää aikaa edes oman lapseni kanssa.

Silmäleikkauksen jälkitarkistuksessa jatkui taas sama laulu. Lääkärin mielestä leikkaus oli onnistunut loistavasti ja glare -ilmiö silmässä ei haittaa mitään. Taas tutkittiin vain fyysistä silmän rakennetta, mutta potilaan oma kokemus sivuutettiin täysin. Lopuksi hän jopa naurahti ja sanoi, "yritä elää vain rennosti". Hitto mitä paskaa sanon minä. Huoneesta poistuin vielä reilun sadan euron laskun kanssa.

Psykiatrisessa hoidossa oli onneksi minua hyvin ymmärtävä lääkäri ja hoitokuvio saatiin nopeasti käyntiin. Lääkäri määräsi minulle kasan lääkkeitä ja terapian. Aloimme purkamaan mielenterveysongelman vyyhtiä. Kävi ilmi, että olin ollut pitkään kovassa stressissä, en ollut enää ehtinyt pohtia asioita itselle tyypillisellä tavalla, silmäleikkaukseen meni vain fyysinen minä ja henkinen minä oli jossain muualla. Täydellinen virhearvio.

Silmäleikkaus laukaisi masennuksen, mistä kärsin edelleen liki puoli vuotta leikkauksen jälkeen. Loppujen lopuksi menetin vielä vakituisen työn. 52 sekuntia laseria ja elämä romuttui täysin. Olen valmis vaihtamaan osia liki kenen kanssa tahansa, jos se vain olisi mahdollista. Tämän asian kanssa on kuitenkin nyt elettävä, vaikka kohtaloni oli kova ja elän päivästä toiseen itsemurja-ajatusten kanssa. Yritän kaikesta huolimatta antaa itselleni anteeksi ja jatkaa elämä täysillä eteenpäin. Onhan minulla sentään perhe, mikä on hyvä syy nousta tästä suosta. 

Masennuksen perimmäinen syy ei ollut pelkästään laserleikkaus. Se oli väärä valinta minulle, siihen yhdistettynä huono valmistautuminen stressaavassa elämäntilanteessa ja lääkärin virhe, josta sain silmääni vamman. Olin miettinyt leikkausta 10 vuotta, mutta en ollut pohtinut asiaa syvällisemmin. Sattuma puuttui myös peliin. Lääkäri taisi olla rahantekijä, eikä ollut aidosti kiinnostunut potilaan asiasta. Tuossa elämänvaiheessa ratkaisujen tekeminen oli vaikeaa ja tein väärän valinnan niiden tietojen varassa mitä minulla oli. Olin astunut ansaan ja elämäni romahti. Uskoin mainoksia, leikkausta mainostavaa lääkäriä ja hienoja tarinoita. Kaikki oli liian hyvää ollakseen totta. Lieveilmiöistä ja leikkauksen haitoista minulla ei ollut mitään tietoa. Masennusta pahensi vielä varmasti tieto lisää tuskaa -ilmiö. Olin ansassa. Kävi selväksi, että tässäkään asiassa ei ole olemassa yhtä autuasta totuutta. Kaikissa näönkorjausvaihtoehdoissa on myös huonot puolensa. Myös laserleikkauksessa.